Elämässä on hetkiä, jolloin kaikki muuttuu kerralla. Minulle se hetki oli äitini kuolema. Ikävä, joka asettuu paikkoihin, joiden en tiennyt olevan olemassa. Tietenkin sydämeeni, mutta myös arjen asioihin. Pieniin eleisiin. Lappuun, jonka hän jätti lähtiessään ulos, hänen aina punatut huulensa ja hänen äänensä, joka sanoi: ”Kulta, ole oma itsesi, koska olet kaunis.”
Joskus jotakin kaunista alkaa hetkellä, joka ei tunnu lainkaan kauniilta. Hänen kuolemansa jälkeen etsin lohtua jostakin pehmeästä. Jostakin, joka oikeasti auttaa naisia. Sillä jos kamppailet itse epämukavuuden kanssa, kuten monet vulvan ihosairauksia sairastavat naiset, et halua alusvaatteita, jotka vain näyttävät kauniilta. Haluat alusvaatteet, jotka eivät purista, eivät hankaa eivätkä vuoda läpi. Haluat rauhaa, luottamusta ja vähän pehmeyttä. Mieluiten sellaisessa asussa, joka on myös hieman kaunis. En aloittanut Pavonea kunnianhimosta vaan kaipauksesta. Kaipauksesta johonkin pehmeään aikana, joka tuntui karulta. Johonkin kauniiseen, joka antaa naisille hyvän olon, vaikka kaikki menisi päin mäntyä.
Nimi Pavone tarkoittaa riikinkukkoa, eläintä, joka kantaa höyheniään ylpeänä. Äidilläni oli sama piirre. Käveli hän sitten farkuissa tai pyhämekossaan, hän kantoi sen. Sille tyylille, sille naiselliselle voimalle halusin omistaa kunnianosoituksen. Erityisesti naisille, joilla on herkkä iho ja sairauksia, joista ei yleensä puhuta syntymäpäiväjuhlissa. (Paitsi jos sinullakin on tehtävä, jolloin aloitat aiheen yhtäkkiä keskellä bitterballeja.)
Miksi bambu? Koska se hengittää, on pehmeää kuin pilvi ja koska tiedän varmasti, että äitini olisi rakastanut sitä. ”Kuin et käyttäisi mitään, mutta juuri sopivan pehmeänä”, hän olisi sanonut. Ja sitä minä toivon naisille. Ei kompromissia mukavuuden ja naisellisuuden välillä. Yksinkertaisesti alusvaatteet, jotka puet päällesi rakkaudella. Myös kaikkein huonoimpina päivinäsi.
Äitienpäivän lähestyessä haluan kunnioittaa äitiäni. Ja paitsi häntä, myös kaikkia naisia, jotka ovat äitejä tai kantavat sydämessään äidin tunteita. Myös naisia, jotka tuntevat olevansa äitejä, vaikka eivät aina ole saaneet sitä nimitystä. Ajattelen äitipuolia, adoptioäitejä ja kaikkia naisia, jotka antoivat rakkautta, tarjosivat kodin, tukea ja pehmeyttä, usein hetkinä, jolloin sitä tarvittiin eniten. Ajattelen myös tätejä, jotka sujauttivat salaa taskurahaa. Naapureita, jotka tekevät maailman parasta nasia. Isoäitejä ja heidän loputonta kärsivällisyyttään (ja keksejään). Ystäviä, jotka ottavat sinut vastaan, kun oma äitisi ei enää ole täällä, siskoani, joka piti kädestäni, kun pelkäsin, ja tytärtäni, joka on asettanut salasanansa muotoon 'äitionparas'.
Ajattelen myös anoppiani, jonka sain tuntea vain lyhyen aikaa, mutta joka otti lapseni heti omiksi lapsenlapsikseen. Hän ei ole enää keskuudessamme, hän kuoli surullisella tavalla auto-onnettomuudessa, mutta sen rakkauden, jonka hän toi minulle ja lapsilleni sinä lyhyenä aikana, kannan mukanani joka päivä.
Äitienpäivä voi olla kukkien päivä, mutta myös hiljainen päivä, täynnä muistoja, jotka pistävät ja parantavat. Mitä tahansa tunnetkin tänä päivänä: tiedä, ettet ole yksin. Ja että kehosi kaikkine kantamuksineen ja kokemuksineen ansaitsee jotakin pehmeää. Joten pue äitienpäivänä päällesi Pavone-setti, jossa tunnet olevasi kaunis, vietitpä sitten brunssia perheen kanssa, itkitpä sen yhden valokuvan äärellä tai istuitpa vain hetken hiljaa teekupin kanssa. Sillä nainen olemisessa on jo tarpeeksi haastetta.
Jokaiselle, joka kaipaa jotakuta, jokaiselle, joka ei tunne olevansa äiti tai haluaisi kovasti olla sellainen: minä näen sinut. Pavone on sinua varten. Ei täydellinen, mutta aito. Aivan kuten äitini Petra, jota ikävöin niin kovasti.
